torstai 19. kesäkuuta 2014

Armeijaylijäämää ja kalusteita

Puoliso soitti eräänä iltapäivänä löytäneensä paikallisesta SA-kaupasta puulaatikoita, joista olenkin puhunut ja haaveillut jo pitkään. Viimeksi siellä yhdessä käydessämme ei ollut tarjolla mitään halpaa ja isoa josta olisi voinut kunnostaa istuinta, mutta nytpä olikin. Kävimme sitten kiivaan kuvaviesti- ja puhelurumban ja kotiin saapui ihana, iso ja vihreä puulaatikko joka on ollut aikaisemmin kenties jonkinlaisena sinkolaatikkona, tai mitälie tuo kannen teksti ja M96-merkintä tuolla päädyssä tarkoittaakaan...

Suosittelen kyllä ehdottomasti SA-kauppaa, siellä kannattaa käydä kyttäämässä minkälaista tavaraa heille kulloinkin tulee myyntiin. Tietyt kestosuosikit ovat aina hyllyissä, kuten peltipaidat, sarkavaatteet, teräskannut (jollaisen ostinkin kesämökille jo toista viikkoa sitten), untuvamakuupussit, vanhat kiikarit säilytyslaukkuineen, jne, mutta laatikot sunmuut ovat vähän erikoisempaa kamaa. Jos sellaista tulee myyntiin edullisella hinnalla, niin varasto hupenee alta aikayksikön, vaikka noita laatikoita olikin valikoimassa varmaan tusinan verran vielä n. viikko sitten. 20 euron hinta on niin alhainen että luulenpa noitten menevän kaupaksi aika nopeasti.

Kesäloman alkupuolella bongattiin vähän pienempiäkin puulaatikoita, jonkinlaisia venäläisiä, tutunvärisiä armeijavihreitä ovat ja haisevat jollekin kemikaalille mitä en ole hajun perusteella tunnistanut (ehkä jokin rasva tai kenkälankki, tai aseöljy?), mutta se lähti lähes täysin tuulettamalla. Koska nuo pienemmät laatikot maksoivat naurettavat 4 euroa, hamstrasimme niitä samantien 3kpl vaikka tarkkaa käyttötarkoitusta ei ole vielä tiedossa.

Laatikko oli likainen, joten ensitöikseni pääsin pesemään ja pyyhkimään sitä kurasta ja hiekasta, ja sisältä irroitettiin jonkinlaisia pidikkeitä ja väliseinä. Pidikkeistä päätellen laatikossa on ollut jonkinlainen lieriönmallinen ja pitkä esine, joka on vienyt n. puolet laatikon sisätilasta, tästä johtuu mielikuvat singosta tai muusta vastaavasta pyöreästä putken mallisesta esineestä. Pituutta laatikolla on 110cm ja leveyttä 38cm, mikä onkin erinomainen mitta juuri tuonne eteiseen istuimeksi ja kenkälaatikoksi.

Laatikko on suht matala, joten sellaisenaan se ei sovi istuimeksi, mutta onneksi meillä oli vaatehuoneeseen jemmattuna neljä metallista jalkaa, jotka on dyykattu joskus viime kesänä puolison siskon vanhasta pyykkikaapista, kun sitä vietiin kaatop... siis puoliskon vanhempien maatilalle varastokaapiksi.

Ensimmäinen kuva puhdistusvaiheessa, toisessa kuvassa jo jalat kiinni porattuna ja omalla paikallaan eteisessä:


Toisessa kuvassa on toinen saranoista poistettu, se oli hieman vääntynyt joten se ruuvailtiin takaisin paikoilleen vasta muotoonsa vääntämisen jälkeen.

Tässä olisi vielä tarkoitus ommella istuintyyny tuohon laatikon päälle, ja siihen löytyykin jo sopiva pala superlonia sillä saatiin lahjoituksena ohut patja parisen päivää sitten. Istuintyynyn päälisenkin jo suunnittelin tekeväni farkkutilkuista, sillä olen keräillyt jo pitemmän aikaa vanhoja farkkuja. Saas nähdä miten se sitten taas onnistuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti