lauantai 26. heinäkuuta 2014

Viimekesäisiä projekteja, osa 2, putkisänky

Vuosia sitten, arviolta joskus 2005-2007, dyykkasin entisen asunnon kellarivaraston käytävältä putkisängyn palaset. Sängyssä oli joskus ollut hetekapohja, mutta se oli läpeensä ruostunut enkä olisi sitä kuitenkaan säilyttänyt, vaan halusin kovan ja puisen sälepohjan. Putkisängyn runko ja päädyt ovat kuitenkin juuri sellainen aarre josta olin haaveillut vuosikausia, ja nyt se oli käsinkosketeltavissa... Sänky kuitenkin ehti seistä varastossa useamman vuoden ennenkuin sain tilaisuuden aloittaa hiekkapuhaltamaan siitä vanhoja maalikerroksia pois, joita olikin yllättävän monta ja ne olivat tiukassa!

Sängyn runko on erityisen loistava siksikin, että siinä on pikalukot. Päädyt saa siis rungosta irti pelkästään nostamalla, mikä on todella poikkeuksellista. Sänky saattaakin siis olla alunperin sairaalasta tai muusta sellaisesta paikasta jossa on ollut välttämätöntä saada varastoitua sänkyjä tiiviisti palasina pienessä tilassa, ja koottua nopeasti käyttöön tarpeen mukaan. Toinen vaihtoehto mikä tulee mieleen olisi esim. armeijapunkka, mutta niitä harvemmin tarvitsee purkaa ja koota jatkuvasti. Saatan kyllä olla väärässäkin, sängyn alkuperää ei kukaan tiedä varmaksi.

Projekti: metallinen putkisänky

Harvoja kuvia itse hiekkapuhallusprojektista on tämä suttuinen otos rungon lukitusmekanismista:
(Kuvassa runko on itseasiassa väärinpäin, lukitusmekanismi toimii siten että kartiomainen kolo sujautetaan vastakappaleeseensa yläkautta, ja reikä on alapinnassa, toisin kuin nyt kuvassa tuo kartiomainen kolo on ylössuin.)

hiekkapuhalluksen aloitin jo pari vuotta aikaisemmin erään vanhan työkaverin pihalla, homma eteni äärimmäisen hitaasti ja hiekkaa tuhlaantui, sillä minkäänlaista kunnollista hiekkapuhallustelttaa en silloin saanut käyttööni enkä tullut ajatelleeksi sellaista rakentaakaan kun tein hommaa toisen pihamaalla. Tajusin myös vasta paljon myöhemmin että hiekoitushiekka sekä tavallinen hiekka eivät ole kovin tehokkaita hiekkapuhallukseen, parasta on silikaattihiekka jonka hinta on n. tuplaten tavalliseen verrattuna, mutta se terävämpänä puree huomattavasti nopeammin moninkertaisiin ja koviin maalikerroksiin. Jatkossa en aio muuta käyttääkään kuin silikaattihiekkaa, sillä se säästää äärimmäisen paljon aikaa ja vaivaa.

Puolivälissä hiekkapuhallusta olin jo siirtänyt sängyn palaset nykyisen puolisoni vanhempien maatilalle Kyyjärvelle ja jatkanut projektia siellä. Hiekkapuhallushiekkaa kului pelkästään tähän projektin minimissään 10-12 säkkiä, jonka jälkeen lakkasin laskemasta. Olin vakaasti päättänyt että kunnostan sängyn hinnalla millä hyvänsä, alusta loppuun ja perusteellisesti, joten en voinut antaa periksi hiekkapuhalluksen suhteen. Hintaahan siinä kertyi, mutta noh, joskus projektit kasvaa tehdessä...

Keskeneräisestä putkisängystä ei juurikaan kuvia ole, mutta hiekkapuhalletut päädyt näkyy edellisessä postauksessani: Kts. kuva putkisängystä tuolin kanssa.

Kun hiekkapuhallus oli vihdoin tehty, sänky roudattiin peräkärryllä Muurameen pulverimaalaamoon. Laskeskelin että sitä ei kannata ruiskumaalata itse vaikka tulos oliskin 3-4 maalikerroksella ja primerillä erinomaisen hyvä, sillä hyvät maalit tulisivat maksamaan vähintään saman verran tai jopa tuplasti kuin mitä pulverimaalaus kustantaa. Sängyn maalaus maksoi lopulta tasan 50 euroa, mikä saattaa kuulostaa paljolta, mutta suhteutettuna maalauksen kestävyyteen, maalausjäljen laatuun ja säästettyyn aikaan, se on pikkusumma. Tällaista aarretta kun ei kannata huonosti tehdä. Putkisänky kun on oikein kunnostettuna ja huollettuna käytännössä ikuinen.

Sain vinkin hyvästä ja halvasta pulverimaalaamosta ja tulos ei pettänyt parhaimpiakaan odotuksia, suosittelen siis lämpimästi: JS pulverimaalaamo

Valmis sängyn runko näyttääkin sitten tältä, kuvassa päädyt:

Tässä vielä ennen/jälkeen otos, jotta ero näkyy selvemmin. Tosin, jos tarkkoja ollaan, ennen-kuva on otettu siinä vaiheessa kun olin jo hiekkapuhaltanut suurimman osan maalikerroksista pois:

Sängystä puuttuu edelleen se puinen sälepohja ja laidat, joita olen menossa tekemään Kyyjärven suuntaan jo tänään. Tarkoituksena on hioa vanhan puusängyn palaset ja viimeistellä ne Osmocolorin öljyvahalla. Piirrustukset puuosien mittoihin ja kokoamiseen ovat täydellisen valmiit, joskin vielä ainoastaan omassa päässäni. Uskon silti vakaasti että tulos on vähintäänkin täydellinen, sillä enhän voisi olla väärässä tai tehdä virheitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti